Eikä postia ole tullut =( Soitin eilen uudestaan Pelastakaa Lapset aluetoimistoon. Homma on kuulemma kuitenkin hoidossa. Ihminen, joka niitä paketteja lähettää, on vain lomalla. Että pitää vain odottaa... Kärsivällisesti... Onneksi tässä on tätä touhua ollut ja on edelleen. Odottelemme esikoisemme kaveria saapuvaksi. Myöhemmin tulee siskoni lastensa kanssa, sitten onkin hulinaa =) Ensi viikolla työt alkaa kunnolla, tosin sitten on viikon loma, kun koulut alkavat.

Oman terveydenhoitajan kanssa juteltiin sijaisvanhemmuudesta ja se olikin oikein avartavaa ja kannustavaa =) Vaikka hän osasi kyllä kertoa realistisesti ja sanoi suoraan, ettei se tule olemaan helppoa. Mutta onko omien lasten kanssakaan aina helppoa?? Ei, ei sen pidä ollakaan aina helppoa. Mutta olen miettinyt sen jälkeen, miksi haluan sijaisäidiksi? Mikä olisi hyvä syy haluta? Auttamisenhalu ei ehkä riitä. Rahallisesti siitä ei ole iloa, eikä hyötyä. Mutta minä haluan lapsen. Syystä ja toisesta oma ei tule kyseeseen, joten haluan jonkun toisen lapsen. On ihanaa, kun saa välillä näitä hoitolapsia tähän ympärille. Lapset ovat niin avoimia, rehellisiä, sanovat suoraan, mitä ajattelevat. Ei tarvitse koskaan miettiä, että mitähän tuo pikku-Kalle nyt oikeasti ajattelee tuosta makkarakastikkeesta? Aivan taatusti jokaisen lapsen suusta kuulee, milloin ruoka on hyvää ja milloin ei. Ja ne, jotka eivät osaa puhua, imaisevat sen kyllä toisin =) Lapset tykkäävät tai ovat tykkäämättä täysin ehdoitta. heidän ilonsa on niin suurta pienistäkin asioista. Toisaalta se surukin on suurta myös pienistä asioista. Mutta sitähän se elämä on, tunteiden kirjoa =) Ja pitääkin olla.

Niin, minä siis tahdon lapsen! Lapsen kaikkine tunteineen, iloineen, suruineen, kiukkuineen päivineen. Tahdon hänet, vaikka eteen tulisi mitä. Voihan omien biologistenkin kanssa tulla eteen vaikka mitä. Ja on tullutkin. Eihän sitä koskaan voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan Onko se hyvä syy haaveilla sijaisäitiydestä?