Vaikka ei tässä mitään ole tapahtunut. Postipoika ei ole tuonut vieläkään odottamaani postia =( Pitäisköhän jo soitella perään? Tasan viikko sitten soitin Pelastakaa Lapset Ry:hyn ja lupasivat pistää tulemaan. Kuinkahan kauan siinä mahtaa vielä kestää? Malttamatonko?? En suinkaan... =) Tässä vaan on aika pitkästyttävää, kun töiden puolesta on tosi hiljainen viikko ja omat lapset kirmaa pihalla. Olen siivoillut kovasti, mutta kun ei jaksaisi enää siivoillakaan.

Kauhean talokuumeenkin on lykännyt tämän päätöksen mukana. Nyt olisi yksi ainakin ulkoapäin ja pohjapiirustusten pohjalta kivan oloinen talokin myynnissä. Vaan taitaa se vielä haaveeksi jäädä... Mutta haaveita täytyy olla, eikö vaan =)

Viime päivinä mielessä on pyörinyt ajatus siitä, kuinka nopeasti sen sijaislapsen todella mieltää omaksi? Tai siis eihän sitä koskaan omaksi saa, mutta siltä pohjalta haluan ainakin itse lähteä liikkeelle, että meille hän tulee, meidän lapseksi ja samalle viivalle omien biologisten lasten kanssa. Mutta kuinka kauan siinä menee, että uskaltaa täysin toimia siltä pohjalta? Oman työn kautta, olen oppinut, että vieraaseenkin lapseen kiintyy nopeasti kyllä. Mutta hoitolasten kohdalla mietin kuitenkin tietty kaikki asiat niin, miten heidän vanhemapnsa toivoisivat minun toimivan. Mutta sijaisäitinä sitä kai pitäisi osata ajatella lapsi omanaan, kokonaan. Kuinkakohan pitkä aika siihen menee??

Edelleen siis odotellaan lisätietoja ja hakupapereita... Palaillaan asiaan...